logo

Jäsenkirje 4/2022

Liittokokous pidetään 14.5.2022 klo 15 Helsingissä, Sulasolin toimistolla

Liittohallituksessa ja liiton eri työryhmissä on tilaa Sinulle, jolla on sydämen paloa lasten ja nuorten kuorotoimintaan. Ilmoittaudu heti mukaan ottamalla yhteyttä liiton toimistoon tai nykyisen liittohallituksen jäseniin ja lähde kehittämään ja visioimaan kanssamme liiton tulevaisuutta.

Nuorten ääni kuuluviin päätöksenteossa

Toiminnassamme on tärkeää saada nuorten ääni kuuluviin, ei vain kuoroissa vaan myös päätöksenteossa. Siksi meillä on Nuorten Tiimi! Tiimi etsii uusia tiimiläisiä
15 vuotta täyttäneistä kuorolaisistanne, jotka ovat kiinnostuneita järjestötoiminnasta ja jotka pääsisivät samalla edustamaan nuorisoa liittohallituksen jäsenenä ja varajäsenenä. Nyt juuri, ennen liittokokousta, on paras hetki ilmoittautua tähänkin mukaan!

SING & SHINE!

Sulasolin laulu- ja soittojuhlille osallistuville lapsi- ja nuorisokuoroille toimitamme linkin siellä yhteisnumeroina olevien Loistolähetysten laulujen Sesere eeye ja Tumba Oye nuotteihin ja opetusvideoihin.

Näitä lauluja ja paria muuta laulu- ja soittojuhlien su 12.6. pidettävän Loppuhuipennuksen laulua harjoitellaan taas myös yhdessä Zoomin välityksellä seuraavasssa Loistolähetyksessä su 22.5. klo 15. Seuraavan linkin kautta kaikki Sing & Shine -kuorotoiminnasta kiinnostuneet voivat liittyä mukaan:

bit.ly/loistolahetys

Mikäli ette ole osallistumassa Sulasolin laulu- ja soittojuhlille tai tarvitsette jatkossa lisää nuotteja ja Sing & Shine -materiaaleja, voitte hankkia lisenssin niiden käyttöön ottamalla yhteyttä info@singandshine.fi

Tule meille töihin!

Nuorten kuoroliitto etsii toimistoonsa uutta työntekijää liiton toiminnan koordinaattoriksi 1.8. alkaen. Lisätietoja tehtävään liittyen löydätte Sulasol-lehdestä ja verkkosivuiltamme.

MunKuoro-hankkeen kuulumiset

Banneri logolla
MunKuoro-hankkeen myötä olemme saaneet käynnistettyä tänä vuonna n. 30 uutta matalan kynnyksen kuororyhmää ympäri Suomea. Ensimmäinen MunKuoro-vuosi päättyi kilpailuun, missä kuorot videoivat omannäköiset esitykset kansanlaulusta Tein minä pillin pajupuusta. Kilpailuvideoita tuli 18 kappaletta ja raati on palkinnut kuorot diplomein ja palkinnoin. MunKuoro-verkostolle avautuu pian omat kaksikieliset verkkosivut yhteistyössä ruotsinkielisen sisarjärjestön DUNKin kanssa. Toiminta jatkuu syksyllä ja ilmoittautuminen 2022-2023 MunKuoro-toimintaan on elokuussa.

Kesäpäiväleirit kesällä 2022

Suosittuja Nuorten kuoroliiton kesäpäiväleirejä järjestetään tänä kesänä ainakin Jyväskylässä, Porissa ja Lohjalla. Vielä ehtii laittamaan ilmoittautumisen käyntiin ja järjestämään leirin teidänkin kotipaikkakunnalla! Ilmoittautumislinkit ja lisätietoja kesäpäiväleireistä löytyy verkkosivuiltamme.
"Laulu on ilo, laulu on riemu, siitä saa voimaa koko sielu."
Iloista laulukevään jatkoa kaikille!