logo

Jäsenkirje 09/2023

Kuorotutor-koulutus kokeneemmille kuorolaisille

Löytyykö kuorostasi innokkaita kuorolaisia tutoreiksi tai tarvitsetko sinä kenties lisäkäsiä kuoroharjoituksiin? Voisiko kuorosi lähettää muutaman kuorolaisen kuorotutor-koulukseen? Kerro tästä mahdollisuudesta omille kuorolaisillesi!

Kuorotutor-koulutus on tarkoitettu 15-29 -vuotiaille kokeneemmille kuoroharrastajille, jotka haluavat laajentaa kuoro-osaamistaan. Siitä on hyötyä esimerkiksi kuorolaisille, jotka harkitsevat musiikin ammattiopintoja tai kuoroharrastuksen jatkamista omassa lauluyhtyeessä, kuoronjohtajana, kuoron varajohtajana tai äänenmuodostajana. Kuorotutor-koulutuksessa päästään tutustumaan äänenlämmittelyharjoituksen vetämiseen, stemman harjoittamiseen, ryhmänohjaamisen perusteisiin, uusien kuorolaisten perehdyttämiseen, kuoron vastuutehtäviin sekä kuorolaisten ja kuoronjohtajan välisen tiedonkulun tukemiseen. Kuorotutortoiminta kerryttää kokemusta sekä valmiuksia, joita tarvitaan esim. työ- tai opiskelupaikkojen haussa. Koulutuksesta saa todistuksen.

Aika: La 30.9.2023 klo 12-18
Paikka: Jyväskylä, Puistokoulu (Puistokatu 7-9, 40100 Jyväskylä)
Kouluttaja: Nea Lundell, musiikkipedagogiopiskelija, ryhmänjohtaja partiossa
Hinta: 20 € / Nuorten Kuoroliiton jäsenkuorolainen
30 € / liiton ulkopuolinen kuorolainen
Ilmoittautuminen 21.9.2023 mennessä! Ilmoittautua voi Nuorten Kuoroliiton nettisivuilla tai tästä linkistä.
Banneri logolla

MunKuoron etäkoulutukset ovat avoimia kaikille NuKLin jäsenille

MunKuoro-verkostossa järjestetään joka kuukausi etätapaamisia Zoomin kautta. Tapaamisessa on etukäteen valittu aihe, jonka pohjalta pidetään "luento" ja sen jälkeen keskustellaan. Myös NuKLin varsinaiset jäsenet ovat tervetulleita tapaamisiin!

Seuraava etäkoulutus järjestetään su 1.10.2023 klo 16, aiheena "Lasten ja nuorten laulunopetus". Tule mukaan syventymään aiheeseen, kysymään ja keskustelemaan Mia Makaroffin kanssa!

Zoom-linkki: https://us06web.zoom.us/j/83254769423

Puhtaasti-koulutus ke 11.10.2023 klo 16.15-18.00

Sulasol järjestää Teams-webinaarina Puhtaasti-koulutuksen, jossa keskitytään nuotteihin liittyviin tekijänoikeusasioihin. Luennoinnin sijasta luvassa on vuorovaikutteinen keskustelutilaisuus, joka rakentuu webinaarin fasilitoivan Susanna Kantelisen ja kahden asiantuntijan, Kopioston lakiasiainjohtajan Kirsi Salmelan sekä Suomen Musiikkikustantajien toimitusjohtajan Jari Muikun vuoropuhelulle sekä osallistujien kysymyksille.

Ilmoittaudu pe 6.10. mennessä täyttämällä lomake ja kertomalla sisältötoiveistasi osoitteessa https://bit.ly/puhtaastikoulutus2. Saat koulutuksen Teams-linkin automaattisessa ilmoittautumisen kuittausviestissä sekä sähköpostitse ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen.

Uusi Laulunuotta 2 -nuottivihko tulossa

Olemme työstäneet kuumeisesti uutta laulumateriaalia diskanttikuoroille. “Laulunuotta 2 - Talven ja joulun aikaan” on kokoelma lauluja monenlaisiin tunnelmiin ja monentasoisille diskanttikuoroille. Mukana on joulu- ja talviaiheisia niin perinteisiä kuin uudempiakin lauluja. Kokosimme tähän julkaisuun sovituksellisesti monipuolisia lauluja säestyksen kanssa tai ilman säestystä esitettäviksi.

Vihko menee painoon pian, mutta ennakkotilauksia otetaan jo vastaan! Tilaukset voi lähettää osoitteeseen toimisto@nuortenkuoroliitto.fi. Hinta: 70 € / 5 kpl.

Vihkosta löytyvät kappaleet: Hiutaleet maahan leijailee, Huurteinen metsä ja luminen maa, Juhla on verraton / Nu har vi ljus, Julfemman, Juokse porosein, Kirje joulupukille, Kuusi, Let there be the time for light and song, Lumeen jäljet jää, Lumilei, Pakkasen kutsu, Pohjoista tuulta, Taivaasta lempeä tähti, Tonttujen jouluyö ja Tule meille Tuomas-kulta.
Iloista ja energistä alkusyksyä!
syksy
Seuraa meitä somessa:
facebook instagram 
Peruuta tilaus | Hallitse tilausta
nuortenkuoroliitto.fi
Email Marketing Powered by MailPoet