Lapsi- ja nuorisokuorotoiminta sellaisena kuin se nykyään tunnetaan, on suhteellisen uusi asia; varsinainen lapsikuoroliike kehittyi vasta 1940- ja 50-luvuilla Unkarissa ja Bulgariassa. Ensimmäisiä nimenomaan lapsiäänille säveltäneitä oli Zoltán Kodály 1920-luvun Unkarissa, ja nuorille diskanttiäänille sävelletyn ohjelmiston puutteessa joudutaan usein edelleen turvautumaan sovituksiin. Sekaäänisen poikakuoron juuret ovat sen sijaan keskiajan katedraalikouluissa, ja se olikin yksi barokkisäveltäjien tärkeimmistä instrumenteista.

Suomessa 1940-luvulla mainetta niittänyt Nekalan lapsikuoro, vuonna 1953 perustettu Cantores Minores ja vuonna 1963 perustettu Tapiolan kuoro toimivat suunnannäyttäjinä itsenäisten, taiteellisesti tavoitteellisten lapsi- ja nuorisokuorojen perustamiseen. Myös tehokkaan musiikkikasvatusjärjestelmän ja musiikkiluokkien ansiosta lapsi- ja nuorisokuoroja alkoi syntyä 1960-luvulla kuin sieniä sateella.

Lapsi- ja Nuorisokuoroliitto perustettiin Sulasolin yhteyteen Sekakuoroliiton aloitteesta vuonna 1971. Liiton perustaminen heijasti selvästi aikaansa, sillä ajanjakso 1960-luvun lopusta 1980-luvun alkupuolelle oli lapsi- ja nuorisokuorolaulun kulta-aikaa. Liiton toiminta alkoi lapsikuorovoittoisena, mutta suuntautui jäsenistön varttuessa enemmän nuorisokuorotoimintaan1970- ja 80-lukujen vaihteessa. Toiminnan painopisteen muutos ja alkuperäisen nimen pituus vaikuttivat liiton nimen muuttamiseen vuonna 1982 Nuorten Kuoroliitoksi. 1990-luvulla lapsi- ja nuorisokuorot toimivat matalammalla profiililla, mutta vakiinnuttivat samalla asemaansa pysyvinä instituutioina. 2000-luvulla kiinnostus lapsi- ja nuorisokuoroja kohtaan kuten kuorontoimintaan yleisestikin on jälleen lisääntynyt.